KOULUVUOSI JAPANISSA elokuvateattereihin Suomessa 5.4.2024

Suomalaisen peruskoulun tilanne puhuttaa laajasti, mutta dokumenttielokuvia aiheesta ei vielä ole nähty. Tokiolaisen 1000 oppilaan Tsukadon alakoulun lasten ja heidän opettajien kouluvuodesta kertova empaattinen ja ajatuksia herättävä dokumenttielokuva Kouluvuosi Japanissa kuitenkin nostaa peilin myös suomalaisen peruskoulun eteen ja herättää kysymään miltä meidän lastemme peruskoulu näyttää ja miten opettajat voivat?

Kouluvuosi Japanissa kertoo poikkeuksellisen intiimisti japanilaisesta peruskoulusta, jonka järjestelmä perustuu vanhaan sotilaskoulutukseen ja tiukkaan hierarkiaan. Elokuva pohtii uniikin ja tiukan japanilaisen koulujärjestelmän ajanmukaisuutta, mutta erityisen vahvasti se osoittaa koulun merkityksen sen kasvattaessa lasta yhteisön jäseneksi.

Elokuva on valmistunut Japanin, Yhdysvaltojen, Suomen ja Ranskan välisenä yhteistyönä. Elokuvan musiikin on säveltänyt Päivi Takala, joka on myös soittaa musiikin yhdessä Pekka Nylundin, Eero Saunamäen ja Markus Hohtin kanssa. Musiikin äänittäjä ja miksaaja on Miikka Huttunen. Elokuvan valmistamista on tukenut Suomen elokuvasäätiö. Myyntiyhtiö on AUTLOOK Sales.

Pirkanmaan elokuvakeskus levittää elokuvaa Suomessa. Ensi-ilta teattereissa on 5.4.2024.

TRAILERI (suom.tekstitys, 1,44min)