Pystymetsä Oy

ELOKUVATUOTANTOA JA ASIANTUNTIJAPALVELUJA / FILMS & EXPERTISE

Elokuva / Film: Tähtitaivas talon yllä / Stars above (2012)

Tahtitaivas-juliste2Pohjoismaiden parhaimpien elokuvien joukkoon valitussa Tähtitaivas talon yllä -elokuvassa saman suvun kolme naista viettää kukin syksyä itäsuomalaisessa maatalossa, saman tähtitaivaan alla, vain eri vuosina. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan vuonna 1942, unelmien ja ideologioiden täyttämään vuoteen 1978 sekä nykyaikaan.

Kyläkoulun opettajattaren Saiman (Irina Björklund) mies on rintamalla, ja kylässä yksin jäänyt Saima löytää sukulaissielun taloon aputyövoimaksi tuodusta nuoresta komeasta Toivosta (Leo Honkonen).

Saiman tytär Tuulikki (Meri Nenonen) muuttaa talolle pienen tyttärensä (Senja Mäkiaho) kanssa, pää täynnä villejä suunnitelmia ekologisesta elämäntavasta. Miesystävä Sepon (Kai Vaine) saapuessa talolle juhlimaan värikkään kaveriporukkansa kanssa Tuulikin suunnitelmat saavat tragikoomisen lopun, kuten aiemmat lampaanhoito- ja kasvivärjäysyrityksetkin.

Tuulikin tyttärellä, väitöskirjaansa valmistelevalla Sallalla (Elin Petersdottir) on enemmän valinnanmahdollisuuksia kuin kenelläkään aiemmissa sukupolvissa – mutta silti vaikeinta löytää onnea. Pitkän parisuhteen kariuduttua Salla vetäytyy talolle maaseudun rauhaan, mutta suunnitelmat menevät uusiksi naapuritilan nuoren miehen Villen (Lauri Tanskanen) tunkeutuessa vastuksesta välittämättä Sallan reviirille.

Valmistumisvuosi 2012 – kesto 101 min – käsikirjoitus ja ohjaus Saara Cantell – tuottaja Outi Rousu, Pystymetsä Oy – yhteistuottaja Snorri Thorisson, Pegasus Pictures, Islanti

Katso traileri / Trailer (in Finnish):

Stars-above-web

The feature drama  STARS ABOVE follows the stories of three women from the same family across three different decades – year 1942, 1978 and present day. Each woman is at the age of 30-40 and at a crossroads in their lives and in need of making choices.

The village school teacher Saima’s (Irina Björklund) husband is away at the frontline in a war against the Soviet Union, and she feels like an outsider in the community until she finds company from the young war invalid Toivo (Leo Honkonen) who has been sent to help on the farm.

Saima’s daughter Tuulikki (Meri Nenonen) moves to the house with her young child (Senja Mäkiaho), her head full of wild ideas for an ecological lifestyle. When Tuulikki’s boyfriend Seppo arrives at the farm with a bunch of noisy friends her plans for the future seem to be going in the same farcical direction as her earlier attempts at sheep farming and organic dye making.

Tuulikki’s daughter Salla (Elin Petersdottir) has far more possibilities than any of the earlier generations – but she still finds it difficult to find happiness. Recovering from the aftermath of a long relationship Salla has decided to withdraw to the peace and quiet of the countryside, but her plans go haywire when neighbor Ville (Lauri Tanskanen) enters her life despite her initial resistance.

It is the story of the choices that are passed on from one generation to the next. How the choices of mothers affect the future of their daughters. To what extent can we choose for ourselves? Full of revealing period detail, Stars Above offers a rich chronicle of the changing context of Finnish women’s lives.

Year of production 2012 – Dur 101 mins – screenplay & director Saara Cantell – producer Outi Rousu, Pystymetsä Oy – Co-producer Snorri Thorisson, Pegasus Pictures, Iceland

Mainokset
%d bloggers like this: