Kansainvälisen EMMY -televisiopalkinnon ehdokkuus Pystymetsän yhteistuotannolle

Kansainvälinen EMMY on televisioalan palkinto, jota pidetään television vastineena elokuva-alan Oscarille. Tänä vuonna ehdokkaiden joukossa on suomalainen yhteistuotantoelokuva KOULUVUOSI JAPANISSA (The Making of a Japanese). Ema Ryan Yamazakin ohjaama dokumenttielokuva on japanilais-yhdysvaltalais-suomalainen yhteistuotanto. Suomalainen tuotantoyhtiö on Pystymetsä Oy. Elokuvasta valmistettu lyhytdokumentti INSTRUMENTS OF A BEATING HEART oli Oscar-ehdokkaana v. 2025.

Elokuva pohtii uniikin japanilaisen koulujärjestelmän ajanmukaisuutta, mutta erityisen vahvasti se osoittaa koulun merkityksen sen kasvattaessa lasta yhteisön jäseneksi. Japanilainen peruskoulu toimi peilinä suomalaisille katsojille, ja se herätti pohtimaan suomalaisen peruskoulun tilannetta. Ajankohtaisesta aiheesta keskusteltiin lukuisissa elokuvatilaisuuksissa eri puolilla Suomea elokuvan ensi-iltavuonna 2024. Elokuva on parhaillaan nähtävissä Yle Areenassa ja Koulukinon suoratoistopalvelussa.

News & DOC kategorian EMMY palkinnot jaetaan New Yorkissa 27.-28.toukokuuta 2026.

Elokuvan TRAILERI.

Ohjaaja Ema Ryan Yamazaki
Säveltäjä Päivi Takala / Muusikot Päivi Takala, Eero Saunamäki, Markus Hohti, Pekka Nylund
Äänitys ja miksaus Miikka Huttunen Äänisuunnittelun konsultointi Pietari Koskinen
Käännökset SagaVera
Tuottaja Eric Nyari, Cineric Creative (Japani-Yhdysvallat)
Yhteistuottaja Outi Rousu, Pystymetsä Oy
Rahoittaja Suomen elokuvasäätiö, Iris Olsson
Yhteistyössä Yle, Erkko Lyytinen ja NHK (Japani), France Television
Kansainvälinen myyntiyhtiö Autolook Filmsales Levitys Suomessa Pirkanmaan elokuvakeskus

Linkit: EMMY AWARDS
Yle Areena
Koulukinon suoratoistopalvelu